sunnuntai 10. marraskuuta 2013

024. Pitkää piirakkaa

Sain noin viikko sitten tilaustyön tehdä pitkävartiset piirakkasukat. Hah, minä joka en ole ainuttakaan piirakkasukkaparia saanut valmiiksi. Saati sitten tehnyt niitä pidempi vartisina?!

Noh, tuumasta toimeen siis. Googlasin, mutta google ei ollut kaverini tälläkertaa, kysyin ystävältä joka hänkään ei ollut tehnyt piirakoita pitkällä varrella. Loin silmukoita, neuloin, purin, aloitin uudestaan, purin ja sitä rataa.. Varmaan neljä kertaa purin ja aloitin uudestaan sillä minulla ei ollut mitään havaintoa paljonko silmukoita tulisi olla puikoilla. Sen tiesin, että mallikuviossa tulee olla 23 silmukkaa.

Noh, lopulta selvisin ja aloitin 4.00mm puikoilla, loin 16, 12, 11, 17 silmukkaa puikoille ja suhailin menemään. Varteen tuli yhteensä 15 mallikuviokertaa ja terään sitten 7. Lankana oli akryylilanka Silver Soft, joka osoittautui ihan OK:ksi neuloa. Myös kavennukset tuottivat hieman päänvaivaa, mutta aloin kaventamaan silmukoita varressa 5:nen mallikuvion jälkeen ja kavensin joka viidennellä kerroksella. Kavennusten jälkeen vaihdoin työhön 3,5mm puikot.

Luulen, että silmukkamäärä oli sopiva, sillä tuo lanka on melkoisen venyvää sorttia, tilaajan itse valitsema ja toivonkin että se ei aivan lörpsähdä käytössä. Työhön sain kaksi kerää lankaa, mutta yllätyin itse, kun ensimmäisestä kerästä jäi aivan pieni nöttönen jäljelle. Hah, onpa riittoisaa lankaa.





Mutta mitäpä tykkäätte? Näitä täytyy kyllä kokeilla vielä ehdottomasti jostain muusta langastakin.:)

14 kommenttia:

  1. Tosi hienot ja toi väri on kyllä upea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin on. :) Yllätyin hieman itsekin, ja toivon että kestäisi perusvillasukan tavoin jalassa ;)

      Poista
  2. Nätit. Mulla on tuota samaa lankaa, mutten jotenkaan ole ajatellut että sopis villasukkiin... Mutta toivotaan, että tosiaan kestää jalassa, kun on niin kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) En miekään aatellu, että tuo lanka sukiksi ikään muodostuisi, mutta niinpä vain tilauksesta tuli tehtyä nuo. Ja toivottavasti juu kestää, on sen verran nätit omasta mielestä myös :)

      Poista
  3. Tosi upeet! Itselläkin olis listalla tehtävänä nuo piirakat ja pitkävartisena näyttää ehkä vielä kivemmalta kun lyhyenä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Heh, mien oo ikään saanu valmiiksi asti piirakoita lyhyt vartisina, nyt tuli ekaa kertaa tehtyä piirakat ja het alkuun pitkävartisina. Josko niitä syntyisi enemmän myös lyhyellä varrella. :D

      Poista
  4. Tosi hyvin sopii tuo lanka malliin! Minulla on kans muutamassa värissä silverdreamiä ehkä kokeilen kans tuota piirakkamallia niillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sopii, vaikka aluksi olinkin melko epäileväinen että mitähän tästä nyt tulee. :D Mutta kannatti tehdä, ehkä teen myös itselleni kyseisestä langasta sukat kunhan aikaa riittää. Nyt tuli sen verran tilaustöitä etten tiedä miten kerkiän tehdä ne kaikki ja sitten vielä joululahjasukat ennen joulua. :D

      Poista
  5. Olipas nätit sukat! Minulla on tuota samaa lankaa kaapissa odottamassa joulun jälkeistä elämää, jolloin ennättää tehdä itsellekkin jotain kivaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Itsellä on myös suunnitteilla tehdä tälläiset sukat itselleni, vaan kunhan joutaisi.. :D

      Poista
  6. Oletpas sinä taitava! Kunnioitukseni tuosta urakasta ja ylipäänsä siitä, että teet tilaustöitä.

    VastaaPoista

Kiitän ja kumarran, jos kommentoit!